Vastuullinen lainaaminen

vastuullinen lainaaminenVastuullinen lainaaminen ehkäisee velkaongelmia.

Olet koskaan kuullut vastuullisesta lainaamisesta?

Mitä ihmettä se oikein tarkoittaa?

Eikö vastuu lainan ottamisesta ole aina lainanhakijalla?

Vai onko lainanmyöntäjä vastuussa lainan myöntämisestä?

Selvennetään tätä asiaa hieman.

Vastuullinen lainaaminen tarkoittaa lyhyesti sanottuna sitä, että ei oteta lainaa jonka takaisinmaksu aiheuttaa ongelmia omassa taloudessa.

Vastuulisella lainaamisella tarkoitetaan myös sitä, että lainanhakija osaa hahmottaa oman taloudellisen tilanteensa hyvin nyt ja muutaman kuukauden eteenpäinkin.

 

Hae lainaa vain sen verran kuin pakosta tarvitset.

Jos olet esimerkiksi ostamassa itsellesi asuntoa joka maksaa 250.000 euroa, eikö olisikin helppo ottaa “vähän” suurempi laina ja vaihtaa samalla vanha auto uuteen… ja jos vielä kävisi vaikka ulkomailla hieman lomailemassa.

Näin ajattelee valitettavan moni meistä ja lopputuloksena saattaakin olla lähemmäksi 300.000 euron laina, vaikka alkuperäinen lainantarve olisi ollut vain tuon 250.000 euroa.

Näissä tilanteissa kannattaa ottaa harkinta aikaa ja miettiä tarkasti mihin minulla on todellisuudessa varaa.

Lainan ottaminen on aina suuri päätös ja sitten kun se otetaan niin se helpolla paisuu tarpeettoman suureksi ja saattaa aiheuttaa vakaviakin ongelmia maksukyvyssä.

 

Miten voin estää sen, että en sorru ottamaan liian suurta lainaa?

Tämä riippuu nyt hyvin pitkälle siitä, mitä sinä olet ostamassa?

Otetaan nyt esimerkiksi vaikka auton hankinta:

Ajatellaan tilanne jossa sinä olet hankkimassa autoa ja olet asettanut mielessäsi 25.000 euron budjetin.

Kun lähdet käymään läpi tarjolla olevia vaihtoehtoja, otat huomioon sen että saat hinnasta tippumaan 10 – 15 %, katselet siis autoja joiden pyyntihinta on 27.500 – 28.750 euroa.

Hetken katseltuasi huomaat että saisit toiselta automerkiltä täysin uuden auton hintaan 29.000 euroa.

No eikös uuden auton ostaminen ole järkevämpää kuin vanhan auton ostaminen?

Varsinkin kun hintaero on vain muutaman tuhat euroa.

Sitten tutustut tähän uuteen autoon ja se alkaa tuntumaan oikealta vaihtoehdolta, kauppias tekee sinulle tarjouksen autosta ja sen lisävarusteista kuten: Kahdet renkaat, lohkolämmitin, vetokoukku, navigointijärjestelmä ym.

Nyt hinta onkin jo 33.900 euroa ja ostos tuntuu silti järkevältä.

Tämä on tyypillinen tarina monen liian suuren lainan takaa, ensin lasketaan hyvin tarkkaan kuinka suureen lainaan on varaa ja lopputulos on se että haetaan noin 35 % suurempi laina mihin on varauduttu.

Jos tässä kirjoittamassani esimerkki tapauksessa (joka on muuten tositarina) olisi toimittu siten että olisi lähdetty etsimään autoa, jonka hinta olisi ollut tuon 35 % halvempi kuin asetettu 25.000 euron budjetti, niin ehkä silloin olisi aloitettu katselemaan noin 20.000 euron hintaisia autoja ja päädytty lopulta 25.000 euroa maksavaan autoon.

Mieti siis ensin mihin sinulla on varaa ja pysy siinä, vain sinä voit estää sen ettei hankintojen hinta karkaa liian suureksi.

 

Lainanmyöntäjän vastuu, onko sitä?

Vaikka sitä ei tule ajateltua, on myös lainanantajalla oma vastuunsa lainan myöntämisessä.

Lainapalveluiden tulot kertyvät asiakkaiden takaisin maksamista lainoista ja niiden koroista, jos laina myönnetään henkilölle joka ei pysty maksamaan sitä takaisin, on lainanmyöntäjä pian itse taloudellisissa ongelmissa.

Onkin siis selvää että lainanmyöntäjällä on yhtä suuri vastuu kuin lainahakijallakin, ehkä jopa suurempikin.

 

Milloin voi hakea lainaa ja milloin ei?

Jokainen meistä voi hakea lainaa juuri silloin kun itse haluaa, se onko se järkevää, onkin sitten toinen asia.

Pääsääntönä voidaan sanoa että älä hae lainaa jota et pysty maksamaan takaisin.

Mieti ja laske tarkasti se kuinka paljon pystyt lyhentämään lainaa kuukaudessa siten, että se ei aiheuta mitään ongelmia muiden kulujen, kuten laskujen maksamisessa.

Kun olet saanut laskettua sen summan jonka verran voit lyhentää lainaa kuukaudessa, täytyy miettiä vielä se, kuinka kauan voit tai haluat maksaa lainaa takaisin.

Nyt meillä on tarvittavat luvut valmiina, jos ajatellaan että voimme lyhentää lainaa 200 euroa kuukaudessa ja olemme varmoja että pystymme maksamaan tuon summan ilman ongelmia seuraavien kolmen vuoden ajan, niin lainasumma jonka me voimme hakea voidaan laskea seuraavasti:

3 vuoden maksuajassa on 36 kuukausierää, 36 x 200 € = 7200 euroa. Meillä on siis varaa luottoon jonka takaisin maksettava summa on yhteensä tuon 7200 euroa. Lainasumman ilman kuluja ja korkoja voit laskea esimerkiksi lainalaskurillamme jonka löydät tästä linkistä: Lainalaskuri

Laskin tuon esimerkki laskelman ja sain tulokseksi seuraavat luvut:

Lainamäärä: 5800 euroa.

Maksuaika: 36 kuukautta.

Maksuerän suuruus: 201,06 euroa.

Maksetaan takaisin yhteensä: 7238,12 euroa.

Eli yhteenvetona voimme sanoa, että lainan voi hakea silloin kun olet varma että se ei aiheuta maksuongelmia, jos sinusta tuntuu että et ehkä selviä takaisinmaksusta kunnialla, on laina viisainta jättää hakematta.

 

Onko vanhan lainan maksaminen uudella lainalla viisasta?

Lyhyt vastaus: Ei ole.

Pidempi vastaus: Riippuu täysin tilanteesta, jos olet hakemassa uutta pikalainaa vain maksaaksesi vanhan pikalainan, se ei todellakaan ole viisasta.

Pikalainan maksaminen uudella pikalainalla johtaa päättymättömään vippikierteeseen jonka lopputulos todella kauheaa katseltavaa.

Vanhojen useiden pienten lainojen ja osamaksujen maksaminen yhdellä suuremmalla ja edullisemmalla kulutusluotolla taas puolestaan on järkevää.

Jos sinusta tuntuu että nykyinen lainasi on liian kallis ja uskot että jostain voisit saada vastaavan lainan edullisemmin, kannattaa se silloin kilpailuttaa uudelleen.

Netissä toimii kymmeniä lainojen kilpailutuspalveluita, joissa lainan voi kilpailuttaa vain yhdellä ainoalla hakemuksella.

Yksi Suomen suosituimmista lainojen kilpailutuspalveluista on VarmaLaina.fi, josta voi hakea lainaa 100 – 50.000 euroa.

VarmaLaina.fi palvelussa voit siis kilpailuttaa myös pienet pikalainatkin uudelleen.

Voit lukea lisää lainojen yhdistämisestä tästä linkistä: Yhdistä useat pienet lainat yhdeksi järkeväksi kokonaisuudeksi.

 

Oletko sinä hakenut liian suuren lainan ja joutunut sen vuoksi ongelmiin?

Voit kertoa sivustomme lukijoille omista kokemuksistasi täysin nimettömänä alla olevalla palaute lomakkeella.

Kaikki asialliset palautteet julkaistaan tällä sivulla.

Kiitos palautteestasi!

 

Kuva: Tekijä “Hin255” / FreeDigitalPhotos.net

Share